Hyvin akustoitu, hiljainen työhuone

On tutkittua, että hiljaiset työtilat lisäävät työntekijöiden keskittymistä, motivaatiota, sekä vähentävät työntekijöiden stressiä ja heidän välisiään konflikteja. Rauhallisten työtilojen tärkeydelle ei siis tule kohautella olkiaan; ne ovat usein keskeisiä koko työympäristön hyvinvoinnin kannalta. Jokainen tarvitsee joskus rauhallisuutta.

 

Rauhalliset työtilat ja akustiikka kulkevat käsikädessä toistensa kanssa. Meiltä Affelta löytyy akustisia ratkaisuja moneen lähtöön; lattiaan, seinään ja kattoon ovat omat akustiset ratkaisunsa, joiden avulla tilasta saadaan rauhallinen ja hiljainen.

 

Hiljaisen tilan toteuttaminen akustiikkaa hyödyntäen

Hyvin akustoitu, hiljainen tila voidaan toteuttaa monella tavalla. Näemme siinä tärkeäksi käyttäjälähtöisen suunnittelun, sillä akustiikasta saadaan toimivin, kun se suunnitellaan käyttäjän tarpeet mielessä pitäen. Seinäakustiikassa on voitu sijoittaa akustiikkapaneleita tai brändiä esiin tuovia valokuvallisia akustiikkatauluja huoneessa työskentelevän pään korkeudelle. Lisäksi brändiä voidaan tuoda esille esimerkiksi akustisella, PET-huovasta tehdyllä logolla, jonka toteutimmekin Codematelle suunnitellessamme heille uutta työympäristöä. Sijoitimme heille seinäakustiikkaa usealle seinälle, muun muassa akustisen tehosteseinän muodossa, taataksemme mahdollisimman hyvän äänen absorboitumisen. Toteuttaakseen hiljaisen huoneen, kannattaakin ripotella seinäakustiikkaa usealle seinälle, ei ainoastaan yhdelle, jotta ääni absorboituu hyvin. 

 

Myös kattoakustiikasta löytyy hiljaista huonetta varten useita erilaisia ratkaisuja; kiinteät kattopaneelit ovat helppo ja sukkela tapa saada tilaan laajaa akustiikkaa; akustiikkavalaisimet tuovat samanaikaisesti sisustuksellisuutta ja lisää pintaa, johon ääniaallot voivat osua ja näin ollen absorboida monesta eri suunnasta; roikkuvat akustiikkapaneelit voivat toimia sisustuksellisina elementteinä ja tilanjakajina. Lattia-akustiikassa taas voidaan muun muassa asentaa korkkilattia tai kokolattiamatto, joka absorboi ja vaimentaa heijastuvaa ääntä. Myös hienovaraiset, akustiset huonekalut ja hyvin ääntä absorboivasta materiaalista tehdyn irtomaton hyödyntäminen voivat edesauttaa työhuoneen hiljaisuutta.

"Lopputulos on hieno ja tilat työntekijöiden mieleen" - Jukka Katajaharju, Codematen toimitusjohtaja

Liittyvät artikkelit

Liittyvät tuottet

Toteuta suunnitelmasi kanssamme!

Ota rohkeasti yhteyttä myyntitiimiimme, ja yhdessä luomme tilan, joka heijastelee arvojasi ja tarjoaa kestäviä sekä laadukkaita ratkaisuja.