Suvi Salmenkaita – Affe Acousticin yrittäjä

Tässä blogitekstissä pääsette tutustumaan tarkemmin Affe Acousticin yrittäjään, Suvi Salmenkaitaan.
Kokemus ja Affe Acousticin syntyminen
Affe Acousticin perustaja Suvi Salmenkaita on pitkän linjan asiantuntija myynnin ja suunnittelun alalla. Suvin ura kattaa yli 15 vuoden kokemuksen tilasuunnittelusta. Lisäksi hän on pitkään toiminut myynnin ja projektimyynnin parissa. Suvi on toiminut yrittäjänä jo ennen Affe Acousticin perustamista. Suvi kertoo, että yrittäjyys on hänellä veressä, ja parasta työssä on se, että omalla luovuudella ja asiantuntemuksella voi tehdä asiakkaat tyytyväisiksi.
Affe Acoustic syntyi akustiikan toiminnallisesta tarpeesta erilaisissa tiloissa – se on tarve joka löytyy tilasta kuin tilasta. Akustiikka ei ole pelkästään äänenhallintaa, vaan se vaikuttaa myös tilan toiminnallisuuteen, hyvinvointiin sekä brändin visuaaliseen ilmeeseen.
Akustiikan merkitys työhyvinvoinnille ja tuottavuudelle
Hyvin suunniteltu akustiikka voi merkittävästi parantaa työympäristön viihtyvyyttä ja työn tehokkuutta. Akustiikkaratkaisut auttavat vähentämään häiritsevää melua ja tukevat keskittymistä. Suvi kuitenkin muistuttaa, että vaikutukset voivat olla yksilöllisiä – joillekin ääniympäristö vaikuttaa enemmän kuin toisille. On siis hyvä ottaa huomioon yksilöiden tarpeet. Lisäksi akustiikka ei ole vain ääntä vaimentavaa, vaan se voi myös visuaalisesti ohjata keskittymistä toimien esimerkiksi näköesteenä häiriötekijöille ja lisätä työtilan viihtyisyyttä.
Affe Acoustic panostaa vahvasti ekologisuuteen ja kestävään kehitykseen. Yrityksen tarjoamat tuotteet on suunniteltu pitkäikäisiksi, helposti asennettaviksi sekä uudelleenkäytettäviksi. Lisäksi materiaalivalinnoissa suositaan kierrätettyjä vaihtoehtoja, kuten PET-muotohuopaa, joka on valmistettu kierrätetyistä muovipulloista. Näin Affe Acoustic yhdistää vastuullisuuden ja korkealaatuisen akustiikkasuunnittelun.
Affe Acousticin ratkaisut ovat ainutlaatuisia erityisesti kiinnitystekniikan ansiosta, joka mahdollistaa tuotteiden helpon asennuksen ja uudelleenkäytön. Tämä tekee ratkaisuista sekä käytännöllisiä että ekologisia.
Suvi Salmenkaita

Inspiraatio akustiikan parissa
Suvia inspiroi työssään erityisesti se, että akustiikkaratkaisut eivät ole vain teknisesti toimivia, vaan myös visuaalisesti kauniita ja monipuolisia. Hyvä akustiikka voi ratkaista monia tilojen haasteita ja samalla vahvistaa yrityksen brändiä. Suvin motivaationa on auttaa asiakkaita löytämään juuri heidän tarpeisiinsa sopivat akustiikkaratkaisut, jotka parantavat työympäristöä ja hyvinvointia.
Hyvä akustiikka ei ole vain ääntä vaimentavaa – se parantaa työhyvinvointia, tukee keskittymistä ja vahvistaa yrityksen brändi-ilmettä.
Suvi Salmenkaita
Työyhteisö ja vapaa-aika
Hyvä työyhteisö on Suvin mielestä sellainen, jossa vallitsee avoin ja toisia arvostava ilmapiiri. Yhteistyö ja tiedon jakaminen ovat avainasemassa, jotta kaikki voivat onnistua omassa työssään. Tämä pätee niin Affe Acousticin sisäiseen toimintaan kuin asiakasprojekteihinkin.
Kun Suvi ei ole akustiikkaratkaisujen parissa, hän viettää vapaa-aikaansa tanssin parissa – ja jopa kilpailee lajissa! Tanssi on hänelle tärkeä harrastus ja intohimo, joka tuo vastapainoa työelämään.